Tietoa meistä
Yleistä
Yhdistykseemme kuuluu yhteensä 256 ekonomijäsentä helmikuussa 2023. Jäsenmäärämme vaihtelee kuukausittain, sillä yhdistykseemme liittyy jatkuvasti uusia tai eroaa vanhoja jäseniä esimerkiksi yhdistyksen vaihdon tai eläköitymisen vuoksi.
Hyväksytty vuosikokouksessa 2.11.2018.
Strategiamme 2023
Yhdistyksemme toiminnalla on kaksi tavoitetta vuonna 2023:
- Saada uusia jäseniä verkostoomme
- Aktivoida ja osallistaa nykyistä jäsenistöä esimerkiksi tehostamalla heidän kuunteluaan sekä luomalla heille vaikuttamismahdollisuuksia yhdistyksemme toimintaan
Toimintamme noudattelee vahvasti Suomen Ekonomien strategiaa, jonka visio vuosina 2023-2025 kiteytyy sanoihin Kestävimmät taloudentekijät. Strategiaa toteutetaan kolmen kehitysohjelman kautta:
- Kasvu ja uudistuminen
- Merkityksellinen jäsenkokemus
- Vaikuttavuus
Viestintäkanavamme
Viestimme jäsenillemme neljän pääasiallisen viestintäkanavan kautta. Lähetämme aina hallituksen kokouksen jälkeen jäsenille sähköisen uutiskirjeen, jossa kerromme ajankohtaisista yhdistyksemme asioista. Lisäksi julkaisemme tarpeen mukaan uutisia verkkosivuillemme, LinkedIn-sivullamme sekä tuotamme sisältöä suljettuun Facebook-ryhmään.
Liity mukaan Facebook-ryhmäämme!
Suljettuun Facebook-ryhmäämme Kymenlaakson Ekonomit ry kuuluu helmikuussa 2023 136 jäsentä. Mikäli olet yhdistyksemme jäsen etkä vielä kuulu ryhmäämme, liity mukaan laittamalla meille liittymispyyntö Facebookin kautta!
Ryhmän toimintaperiaatteisiin kuuluu, että jokainen jäsen saa tuottaa ryhmään vapaasti haluamaansa sisältöä. Ryhmässä on esimerkiksi jaettu tapahtumavinkkejä, kysytty kysymyksiä sekä tehty haasteita.
Ryhmästämme löytyy myös kaksi työpaikkaketjua, jotka löydät "Suositeltu" välilehdeltä:
- Osaajat vailla työtä-ketju on heille, jotka haluavat ilmiantaa itsensä työnhakijoina
- Kymenlaakson Ekonomien työpaikka-ketju on heille, jotka haluavat vinkata avoinna olevasta paikallisesta työpaikasta
