Hallituksen jäsenet

Anne Mielonen

Puheenjohtaja ja liittokokousedustaja

Ehdin vuoden toimia Kymenlaakson Ekonomien hallituksessa rahastonhoitajan pestissä, ennen kuin minut valittiin puheenjohtajaksi. Tämä on minun toinen vuoteni puheenjohtajan toimessa, hallituksen jäsenyydestä minulla on kokemusta Ekonomien lisäksi pääsääntöisesti taloyhtiöiden hallituksista. Kauppatieteiden maisteriksi olen valmistunut jouluna 2014. Pohjakoulutukseltani olin laskentatoimen tradenomi ja suoritinkin kauppatieteen opintoni työn ohella Lahdessa Kati-linjalla.

Työurani olen tähän mennessä tehnyt pitkälti S-ryhmässä. Olen aloittanut urani Prisman kassalla Lappeenrannassa ja työskennellyt erilaisissa tehtävissä ympäri Suomea, sekä osuuskaupoissa että SOK:lla. Yli kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen muutin työn perässä takaisin Kymenlaaksoon. Tällä hetkellä asustelen merikaupunki Kotkassa ja työskentelen Kymen Seudun Osuuskaupassa vastaten ABC-liikennemyymälöiden sisäkaupasta.

Harrastukseni ovat liikuntapainotteisia: tällä hetkellä olen erityisen innostunut padelista. Lisäksi harrastan golfia, käyn kävelylenkeillä ja satunnaisesti myös sukset löytyy jalkoihin tai lumilauta rinteeseen. Iltaisin kirja löytyy käteen ainakin muutaman sivun ajaksi. Lomalla tykkään kovasti matkustelusta, kaukomaiden lisäksi Lappi ja sen suomat harrastusmahdollisuudet kiinnostavat.

Serafiina Toivonen

Varapuheenjohtaja

Moikka! Olen Serafiina Toivonen. Olen nyt toista vuotta Kymenlaakson Ekonomien hallituksessa ja toimin varapuheenjohtajana sekä osallistun jäsentapahtumien järjestelyyn yhdessä tapahtumavastaavien kanssa. Asustelen Kuusankoskella, josta olen myös kotoisin. Muutama vuosi vierähti opiskelujen parissa Imatralla ensin tradenomiksi ja sitten Lappeenrannassa KTM:ksi. Olen työskennellyt UPM:llä yli 20 vuotta erilaisissa taloushallinnon tehtävissä ja tällä hetkellä toimin controllerina Kymin ja Kaukaan paperitehtailla, joka on mukava yhdistelmä kahta eri paikkakuntaa.

Vapaa-aika kuluu monien liikunnallisten harrastusten parissa ja etenkin golf on intohimo. Toimin myös aktiivisesti Koski-Golfin naistoimikunnassa. Pidän myös matkustelusta sekä koti- että ulkomailla, johon golfin saa mukavasti yhdistettyä.

Yhdistystoiminnan myötä olen verkostoitunut uusiin kivoihin tuttavuuksiin ja sitä odotan myös tältä tulevalta hallituskaudelta ja kehotan kaikkia jäseniä osallistumaan aktiivisesti tapahtumiin!

Anni Laamanen

Rahastonhoitaja

Olen Anni Laamanen, täysin paljasjalkainen kymenlaaksolainen KTM. Tämä on toinen toimikauteni Kymenlaakson Ekonomien hallituksessa, jossa olen saanut kunnian toimia rahastonhoitajan tehtävissä. Perheeseeni kuuluu mieheni, tytär ja poika, sekä tietysti kissa.

Olen pyörinyt pitkin eteläistä Kymenlaaksoa melkein koko ikäni. Alun perin synnyin 1990-luvun alussa silloiseen Vehkalahden kuntaan, jossa vietin koko lapsuuteni. Peruskoulun jälkeen kävin lukioni Kotkan puolella Karhulassa, jonka jälkeen kävin pyörähtämässä viitisen vuotta Lappeenrannassa opintojeni vuoksi. Opintojeni aikana työskentelin kesätkin Kymenlaakson alueella. Paluumuutimme Kotkaan vuonna 2015 mieheni töiden perässä ja lopulta asetuimme vuonna 2016 Pyhtäälle, jossa olemme viihtyneet siitä lähtien.

Valmistuin vuonna 2017 KTM:ksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Valmistuttuani aloitin työurani tilintarkastusalalla, ja sille tielle olen jäänyt. Nykyisin olen auktorisoitu HT-tilintarkastaja. Työskentelin pitkään isoissa globaaleissa tilintarkastusyhteisöissä, kunnes vuoden 2023 alusta perustin oman yrityksen, jonka kautta harjoitan tilintarkastusta. Vilinää ja vilskettä ei siis elämästä puutu, kun kotitoimistolta pyöritämme mieheni kanssa kahta yritystä sekä menossa mukana on vielä alle kouluikäisiä lapsia.

Minni Hänninen

Sihteeri

Olen Minni Hänninen, Pyhtäältä kotoisin ja ensimmäistä kautta mukana Kymenlaakson Ekonomien hallituksessa. Valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2018, ja suuntasin tämän jälkeen LUT- Yliopistoon opiskelemaan hankintojen johtamista ja tuotantotaloutta. Valmistuin kauppatieteiden kandidaatiksi tammikuussa 2021, ja kauppatieteiden maisteriksi kesäkuussa 2021. Valmistuttuani tein nopean pyörähdyksen rakennusalalla harjoittelijana sekä ostotehtävissä päivittäistavarakaupassa, kunnes päätin lähteä kulkemaan uralla eteenpäin omia polkujani pitkin.

Nykyisin toimin isäni perustaman puhtausalalla toimivan perheyrityksen toimitusjohtajana, ja pyöritän lisäksi mieheni kanssa konsultointiliiketoimintaa oman yrityksemme kautta. Yrittäjyys on vienyt mennessään, ja ensimmäinen reilu vuosi näissä tehtävissä onkin kulunut kuin siivillä.

Vapaa-ajalla urheilen paljon ja vietän mielelläni aikaa luonnossa. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi koiraa joiden kanssa asustan nykyisin Kotkassa. Tältä hallituskaudelta odotan eniten uusia tuttavuuksia sekä verkostoitumista muiden alueen Ekonomien kanssa.


Jenny Larikka

Viestintävastaava, nettisivut

Moikka! Olen Jenny Larikka ja toimin toista vuotta viestintävastaavana yhdessä Johannan kanssa.

Opiskelin kandidaatin tutkintoni Aalto-yliopistossa kansainvälisestä kaupasta ja maisterin tutkintoni LUT-yliopistossa kansainvälisen markkinoinnin johtamisesta. Opinnot veivät minut myös ulkomaille ja tarjosivat paljon hyviä kokemuksia. Valmistumiseni jälkeen muutin pääkaupunkiseudulle muutamaksi vuodeksi, mutta mieli teki aina palata takaisin koti-Kouvolaan ja niin tein loppuvuodesta 2017. Samalla myös tutustuin Kymenlaakson Ekonomien toimintaan, sillä toiveissani oli tutustua muihinkin ekonomeihin Kymenlaaksossa.

Työni ovat vuosien mittaan pitäneet sisällä niin markkinointia, viestintää, myyntiä kuin tapahtumien järjestämistä ja uskon, että näistä kokemuksista on hyötyä hallitustyöskentelyssä. Tällä hetkellä toimin myyntipäällikkönä Lemonsoft Oyj:ssä. 

Vapaa-ajalla minut löytää joko urheilemasta (kuntosali, lenkkeily, jooga ja golf vaihdellen sopivassa suhteessa) tai penkkiurheilemasta paikallispelien katsomossa. Mökkeily, matkustelu, musiikki ja lukeminen ovat myös lähellä sydäntä.

Johanna Suominen 

Viestintävastaava, jäsentiedottaminen

Olen Suomisen Johanna ja vastaan tänä vuonna viestinnästä yhdessä Jennyn kanssa. Viime vuonna toimin tapahtumavastaavana ja jo vuosia sitten olen toiminut viestintävastaavana. Olen valmistunut tietojohtamisen KTM:ksi vuonna 2013 Lappeenrannasta, pohjakoulutuksena multimediatuotannon tradenomin tutkinto. Viime syksynä löysin itseni vielä suorittamasta insinööri yamk-tutkintoa Jamkissa kestävän energian parissa. Päivisin minut löytää Haltonilta, jossa on keskitytty vaativien sisäilmaympäristöjen haasteisiin. Työskentelen Haltonin HR country managerina. Vapaa-aika kuluu opiskelujen lisäksi ashtangajoogan, retkeilyn, kokkailun ja leipomisen parissa tai vaikkapa puutarhaa hoitaen. Nähdäänhän tapahtumissa!

Natalia Beloglazova

Tapahtumavastaava

Olen Natalia Beloglazova ja olen asunut ja työskennellyt Kotkassa 15 vuotta ja aiemmin Lappeenrannassa 8 vuotta. Olen venäläissyntyinen, nykyisin Suomen kansalainen. Keskikoulun jälkeen opiskelin 5 vuotta Moskovan teknologian instituutissa suorittaen insinööri-ekonomin tutkinnon, joka rinnastetaan Suomessa suoritettavaan ylempään korkeakoulututkintoon. Lisäksi olen opiskellut ja ylläpitänyt kirjapitotaitojani sekä opiskellut myös HelpDesk -tehtäviä.

Olen ollut Kymenlaakson Ekonomien hallituksessa aiemmin 4 vuotta. Aloitin muutama vuoden tauon jälkeen taas hallitustyöskentelyn viime vuonna - tällä kertaa tapahtumavastaavana. Haluan järjestää mielenkiintoisia ja ajankohtaisia tapahtumia ekonomeille.  

Asun Kotkassa ja olen työskennellyt nykyisessä työssäni kirjanpitäjänä 10 vuotta West- Orient Lines Oy:ssä 2012 lähtien Mussalon satamassa.  Harrastan kuntoliikuntaa, tanssia, puutarhanhoitoa ja liikun mielelläni luonnossa, geokätköilyä. Tykkään myös lomalla matkustella, mutta viime aikana matkustaminen on ollut rajoitettu kotimaahan, mutta viihdyn erinomaisesti myös viihtyisässä ”puistojen Kotkassa”.

Jenni Kahri

Tapahtumavastaava

Toisen kauden hallitusjäsen Kymenlaakson Ekonomeissa. Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi muutama vuosi sitten ja olen siitä lähtien työskennellyt pääsääntöisesti tietojärjestelmien parissa. Kaupallisen näkökulman huomioinnille on tuntunut erilaisissa 
tietojärjestelmäprojekteissa olevan kysyntää ja koulutuksessa omaksutut 
tiedot ja taidot ovat olleet kovassa käytössä siitäkin huolimatta, että 
päivittäinen tekeminen on ajoittain keskittynyt enemmän 
ohjelmointikielien dokumentaation puuduttavaan selaamiseen kuin 
strategiatyöskentelyyn.

Kymenlaakson Ekonomit vetivät yhdistyksenä puoleensa pitkäaikaisen 
olemassaolonsa, kiinnostavan toimintamallin ja laajan toiminta-alueen 
vuoksi. Laajempi maantieteellinen toimintakenttä mahdollistaa 
virkistävän tutustumisen kotikaupungin ulkopuolellakin tapahtuvaan 
toimintaan, mikä on erityisen kiinnostavaa näin etätyöaikana, kun 
valtaosa työpäivistä tulee vietettyä yhdessä osoitteessa. Lisäksi on 
ollut innostavaa kuulla siitä, millaisissa tehtävissä muita ekonomeja 
työskentelee niin Kymenlaaksossa kuin sen ulkopuolellakin – ja sitä 
kautta oppia, miten yleispätevä tutkintomme onkaan.

Hallituksessa tulen puhumaan vaihtelevan tapahtumajärjestämisen puolesta. Ensimmäisen kauden harjoittelin kymmensormijärjestelmää sihteerin roolissa ja nyt vaihdan tapahtumavastaavan rooliin. Odotan mielenkiinnolla tulevia tapahtumia ja kohtaamisia – 
tervetuloa mukaan muutkin tuoreet jäsenemme!

Saila Rosas

Tapahtumavastaava

Olen Saila Rosas, toista vuotta Kymenlaakson Ekonomien hallituksen jäsenenä ja tapahtumavastaavana yhdessä Natalian ja Jennin kanssa. Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuonna 2002, tuolloin pääaineinani oli tietojohtaminen, tietotekniikka ja yritysjuridiikka. Jatkoin myöhemmin opintojani niin ikään Lappeenrannan teknillisestä yliopistossa, josta valmistuin kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 2015. Väitöskirjani aiheena oli osuustoiminnalliset yrityskaupat, organisaatiot ja strateginen johtaminen.

Työurani olen tehnyt pääsääntöisesti pankkialalla. Olen pitkän linjan pankkilainen: olen aloittanut urani kesätyöntekijänä kassatoimihenkilönä, sen jälkeen olen työskennellyt kolmessa eri pankissa ja kahdessa eri pankkiryhmässä.  Työhöni on vuosien mittaan kuulunut hyvin monenlaisissa eri tehtäviä ja työnkuvia kuin myös tehtävänimikkeitä kassatoimihenkilöstä pankinjohtajaan. Olen työkseni tehnyt johtamista, HR-töitä, markkinointia, viestintää, myyntiä, kokous- ja tapahtumajärjestelyjä, hallinnollisia tehtäviä, hallitustehtäviä, rahoitusta ynnä muuta. Tällä hetkellä työskentelen Länsi-Kymen Osuuspankin toimitusjohtajana ja pankin hallituksen jäsenenä. Työni puolesta olen myös useamman kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Perheeseeni kuuluu puolisoni ja aikuinen tyttäremme, joka asuu perheineen Helsingissä. Tietysti perheeseemme kuuluu myös koira ja neljä kissaa. Asun puolisoni kanssa maatilalla Lapinjärvellä, joten vapaa-aikaani värittää maatilan moninaiset työt. Liikunnallisuus baletin, lenkkeilyn ja luonnossa liikkumisen muodossa on aina kuulunut vapaa-aikaani. Myös lukeminen, musiikki, mökkeily ja puutarhanhoito sekä toimiminen Odd Fellows -järjestössä kuuluvat kiinteästi sydäntäni lähellä oleviin harrastuksiin.

Kymenlaakson Ekonomien toiminta on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta vasta nyt asetuin ehdolle hallitukseen. Hallitustehtävässäni haluan olla järjestämässä ennen kaikkea mielenkiintoisia ja vaihtelevia tapahtumia ekonomeille, missä yhdistyksemme laajalla toiminta-alueella asuvat ekonomit voivat verkostua, tutustua ja virkistyä ja olla ylpeitä tästä koulutuksestamme joka antaa meille eväät hyvin laaja-alaisesti monipuolisiin tehtäviin.

Suvi Nupponen

Jäsenvastaava

Olen Suvi Nupponen, Kymenlaakson ekonomien jäsen- ja CRM-vastaava. Paikallisyhdistyksen toimintaan olen aiemmin osallistunut koulutusten ja yritysvierailujen kautta ja nyt toimin siis toista vuotta hallituksen jäsenenä.

Opintoni olen suorittanut Jyväskylän yliopistossa, pääaineena tietojärjestelmätieteet ja siinä sivussa mm. johtamista, kognitiotiedettä ja teknologialiiketoimintaa. Opintojen osana vietin yhden talven Itävallassa, Management Center Innsbruckissa opiskellen mm. alppiturismia. Tuon reissun innoittamana hankin Suomeen palattuani itselleni myös hiihdonopettajan pätevyyden.

Viimeiset 10 vuotta olen työskennellyt erilaisten henkilöstö- ja taloushallinnon tietojärjestelmäprojektien parissa sekä valtionhallinnossa että yksityisellä sektorilla. Tällä hetkellä työskentelen sovellusasiantuntijana Lemonsoft Oyj:ssä. Talviaikaan hiihdonopettajan työt tarjoavat hyvää vastapainoa tälle tietokoneen ääressä ahertamiselle.

Olen kotoisin Saimaan rannalta, Lappeenrannasta ja asun nyt Kotkassa. Työpaikkani sijaitsee Kouvolassa, joten aiemmin liikuin paljon näiden kahden kaupungin välillä. Vapaa-aikani menee erilaisten urheiluharrastusten parissa. Talvella minut löytää todennäköisimmin laskettelurinteestä tai hiihtoladulta. Kesällä taas pesäpallokentältä, maastopyöräilemästä, kompassi kädessä harhailemasta tai mökkimaisemista Saimaalta.

Hallituskaudelta odotan erityisesti sitä, että live-tapaamisia päästäisi taas järjestämään. Toivottavasti nähdään pian!